perjantai 25. lokakuuta 2013

Poikien kanssa tehtyä

Pojat ovat innokkaita maalareita ja pitävät askartelusta. 
Äittinsä ovat tulleet.
Tuleva Halloween on rikastanut vanhemman herran mielikuvituksen möröillä, hirviöillä ja kummituksilla. 
Tottahan äidin pitää sitten suunnitella askartelut niihin liittyen.
 Idean näihin harsosta tehtyihin kummituksiin sain Facebookin ryhmästä Lasten kanssa askartelevan ideapankki. Hyvin onnistui 5-vuotiaan kanssa kuumaan sokeriveteen kasteleminen.
Tuo isompi on kuulemma hirviökummitus jolla on 8 silmää.
Pienemmän herran panos oli näissä juoda jäähtynyt sokerivesi ja imeskellä harsojen reunoja.
 En halua aina antaa valmiiksi pureskeltua ideaa, joten nostin pöydälle ison korin jossa on erilaisia askartelutavaroita. Pohjat piirrettiin oman käden mukaan, sitten hirviöitä tekeen.
Isompi on äidin ja pienempi isomman herran. Pikkuherra söi omasta hjirviöstään sormet ennen kuin ehdin väliin, no pääasia että sai touhuta mukana.
 Siskon vaaville tein tilauksesta tossut. 
Eivät oikein onnistuneet, mutta kyllä ne menee päikkäreillä.
Tein näistä liian siiret ja päällä oleva sauma on hitusen liian tiukka.

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Joka päivä käsitöitä.

Multa kysyi eräs työkaveri äskettäin että teenkö joka päivä käsitöitä.
Vastasin välittömästi että lähes joka päivä. 
Myöhemmin asiaa mietittyäni totesin että kyllä jotain teen joka päivä.
Jos en ole kotona suunnnittelen, mutta jos on pienikin aika teen jotain käsitöitä.
 Tänään olin päivän koulutuksessa ja sitten ostoksilla, kotiin tulin tuossa illan vilkassa.
Saimuri tuli "kotiin" eilen lainasta ja olin jo nupittanut kasan kankaita valmiiksi joten hetkessä sain valmiiksi muutaman pipon.
 Raitaiset tein tilauksesta.
Maastokuvioinen on meidän pikku herralle kun edellinen alkoi käydä pieneksi.
Koska saimuri oli lainassa siskollani aloin virkata. 
Ajattelin etten hurahda tekemään mattoja, mutta niin moni työpaikalla tekee näitä ja on puhunut matoista innostuin kokeilemaan.
 Tämä matto on Kangas-aitan Juhannusruusu
Pikkusiskoni puoliso soittaa bandissä ja pyysi minulta suojaa jonkun bassopöntön tai vastaavan päälle. Oikeat kun maksaa paljon. Mulla oli kaapissa paloja tikkikangasta, josta tein sisustan. Päälyskangas on äiti vanha jouluverho, joka paikoin auringon haalistama.
 Alareuna on edestä ja takaa tarkoituksella auki, kun tilaaja hommaa itse sinne jonkinlaisen pleksilevyn tai vastaavan lisäsuojaksi. Minä tai hänen vaimonsa ompelee alareunan sitten kiinni.
Kyllä! Näet oikein alareunassa on vaaleanpunainen kanttinauha.
Valkoinen kanttinauha loppui kesken ja lähellä olevassa kangaskaupassa ei ollut muuta nauhaa tarpeeksi pitkästi jäljellä. Onneksi siskoni mies on huumorintajuinen.
Viimeisenä kuva ylhäällä olevasta reiästä josta kantokahva tulee kätevästi läpi.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Kudontaa ja virkkausta

 Kokeilin taas erilaisien luuttujen tekoa. 
Näillä on hurja suosio ollut lähipiirissäni. 
Näihin tein muutamaan ripustuslenkin.
Koira ja pikku neliöitä
Luu ja siili
 Kudontavimma on hieman laantunut vaikka edelleen tartun kutimeen jollen muuta tekemistä keksi.
Viime aikoina olen innostunut virkkauksestä.
 Nämä korit on tehty ontelokuteestä.
 Tämän korin piti olla suorakaiteen muotoinen mutta yrityksestä huolimatta se pyöristyi.
 Tää on ensimmäinen tekemäni kori, jonka poikani halusi omaksi heti.
Kuvassa näkyy selvästi missä on päättelykohta.

Vaikka seurasin ohjetta tarkasti niin ilmeisesti käsialani kiristyi loppua kohta,
 koska korin yläreuna on pienempi kuin oli tarkoitus.